Uutinen

Jyväskylän Energia testasi maasulkuilmaisimia

Maasulkutestit suoritettiin Keljon sähköasemalla 1.‐2.9.2015. Testiympäristö oli rakennettu Keljon Huipunleikkaamoon, johon oli asennettu Siemens 8DJH kojeisto. Kojeistoon on kytketty Keljon sähköasemalta, kennosta J28 tuleva maakaapeli, joka jatkaa kojeiston lävitse edelleen huipunleikkaamon muuntajakoneelle. Muuntajan kannella tapahtuvaa maasulkua simuloitiin katkaisijavaunun avulla. Katkaisijavaunun yhteen pilariin oli tuotu muuntajan kannelta 20 kV:n kaapeli. Pilarin toinen pää oli kytketty suoraan muuntamon maadoituksiin tai 500 Ω vastuksen kautta. Vika saatiin aikaiseksi sulkemalla katkaisija.

Testattavina vianilmaisimina oli Siemens FCM, Kries IKI 50, Horstmann Compass B ja Horstmann Sigma D+. Kaikki neljä testattavaa vianilmaisinta, jännite‐ ja virta‐antureineen, oli kytketty huipunleikkaamoon asennettuun Siemens 8DJH kojeistoon. Testejä varten oli huipunleikkaamoon varattu myös kaksi kappaletta Viola RCC (Viola Remote Control Cabinet) kaukokäyttökaappia, joiden avulla saatiin vianilmaisimille apusähkö, sekä välitettyä vianilmaisimilta tuleva data SCADA‐järjestelmään.

Testissä oli mukana Horstmannin valmistamat ComPass B ja SIGMA D+ vianilmaisimet. Molemmat vianilmaisimet vaativat erilliset jänniteilmaisimet, jotka muuttavat kojeiston kapasitiivisen jännitetiedon vianilmaisimen ymmärtämään muotoon. Testikäytössä ei ollut kuin yksi WEGAjänniteilmaisin, joten testilaitteita jouduttiin vuorottelemaan. 


 

 

Compass B:n toiminta sammutetun verkon maasulussa: Maasulun tunnistamiseen kompensoidussa verkossa käytetään wattmetric‐metodia, jossa vian suunta on määritelty vaihejännitteen UNE ja nollavirran IE avulla. Vian suunta määräytyy seuraavan kaavan avulla (UNE x IE x cos ϕ). ComPass B:ssä on myös sisäänrakennettu kuollut alue, jonka sisällä maasulkua ei havaita.

Käyttömestari Marko Leppämäki (JE-Siirto Oy - Jyväskylä) kommentoi testien tuloksia näin:

”Parhaaksi vianilmaisimeksi osoittautui Horstmann ComPass B, joka toimi testeissä kaikkein luotettavimmin ja oli ylivoimaisesti myös helppokäyttöisin. Kiitosta laite sai testaajilta myös havainnollisesta ja selkeästä näytöstä. Näytössä esiintyvät tiedot ovat esitetty selkeästi ja laitetta on helppo käyttää. Laitteen käyttöönotto on myös helppoa, sillä käyttämämme kaukokäytön ala-asema tukee laitetta ja se voidaan liittää ala-asemaan RS485/MODBUS väylää pitkin. Väylän avulla saadaan helposti tuotua valvomon SCADA-järjestelmään kaikki tarvittavat mittaustiedot sekä hälytykset. Lisäksi laite osoittautui myös hinnaltaan kilpailukykyiseksi.”

Lue lisää --> Vikailmaisimet

Uutisarkisto